Torstaina 30.6. ajettiin Hankoon. Försti oli paljon ruorissa kiinni, jotta Kapu sai hoidettua työasioita ja valmisteltua veneenostoa. Perillä alkoi pakkaaminen.
Perjantaina 1.7. Kapu lähti lähijunalla kuuden jälkeen Karjaalle ja sieltä Helsinkiin. Oli koeajon aika. Loppu miehistö jatkoi pakkaamista ja veneen siivousta. Uskomaton määrä kertynyt vuosien saatossa kaikenlaista 'tarpeellista' tavaraa.
Illalla saapui Jasmiinan viereen meidän uusi vene. Aikamoinen kokoero.
Ei kuitenkaan jaksettu ajaa Turkuun asti vaan päädyttiin yöpymään Kasnäsissä. Onneksi oli paikkoja, että päästiin lepäilemään. Puoli 12 oltiin yöllä siellä ja puoli 7 lauantaiaamuna 2.7. jatkettiin matkaa Turkuun. Siellä meille oli varattuna sivuparkkipaikka ja Elisabetin miehistö oli siellä meitä vastassa.
Ei sitä vielä oikein ymmärräkään tätä veneenvaihtoa. Kaikki on tapahtunut hirveän nopeasti. Mutta täytyy sanoa, että ollaan todella tyytyväisiä uuteen veneeseen. Vene on siis Storebro Royal Cruiser 400 ja sen nimi on Jasmiina II.
Kapu lähti juoksemaan ja försti alkoi purkamaan kasseja ja pusseja ja laittamaan paikoilleen tavaroita. Välillä katsottiin kelloa, että koska mennään veneen kannelle hurraamaan, kun Kapu juoksee ohi. Ilma oli kuuma ja oli varmasti raskasta juosta.
Maratonin jälkeen lähdimme käymään kaupassa ja sitten matka jatkui Ruissaloon, jossa olisimme seuraavan yön. Illalla käytiin vielä Ruissalon kylpylässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti